Kävin ostoksilla supermarketissa, jossa ainoa myynnissä oleva terveellinen elintarvike oli sipuli. Poistuin kahden vesipullon kanssa, jotka olivat hintavampia kuin kassan vieressä nököttävät lavalliset 2,5 litran pulloissa myytävää kokista. Kioskeissa tilanne oli vielä kurjempi. Bussia odotellessani juoksin viiden kiskan kautta, jotka möivät folioon ja muoviin pakattuja värikkäitä naksuja ja limuja. Löysin evääksi lopulta fruitien, joka oli kaadettava maistamisen jälkeen pois, sillä juomaan lisätty sokeri tarttui ikävästi kitalakeen.
Jos päättelit että matkailin Yhdysvalloissa, erehdyit. FAO:n raportin mukaan meksikolaiset ylittivät amerikkalaiset maailman lihavimpana kansana 2013 – lähes joka kolmas on ylipainoinen. Lonely Planetin matkaoppaan mukaan teini-ikäisten ylipaino maassa on lisääntynyt 99% prosenttia kymmenen vuoden aikana. Kaupat pursuavat maissiin ja sokeriin perustuvia korkeasti jalostettuja elintarvikkeita, sekä amerikkalaista tuontitavaraa että Meksikossa valmistettua huttua. Vaikka Meksiko pysäytti GMO-maissin viljelyn lokakuisella päätöksellään, sitä tuodaan yhä maahan. Kuukaudesta Meksikossa oli tulossa haastava.
Heikkojen ruoanlaittomahdollisuuksien vuoksi söin päivittäin ravintoloissa, jolloin armollisesti vältyin näkemästä pakkausselosteita. Tyypillisessä ravintola-annoksessa on proteiinin kyljessä useimmiten samalla lautasella sekä ranskalaiset perunat ja valkoinen riisi, ja tietenkin hintaan kuuluva loputon kasa maissitortilloja. Salaatin koostumus mielletään samaksi kuin suomalaisilla huoltoasemilla – läjä vihreää ja päällä tomaatin siivu ja kurkkuviipale. Tunnetuin kasvisruoka lienee guacamole, joka kieltämättä oli kulinaristinen haaveeni matkakohdetta valitessa – halusin kokeilla yliannostusta.
Lukemattomien munakkaiden ja maissiräiskäleiden jälkeen ruokamatkani pelasti Luz del Sol, kasvisruokaa, raakaruokaa ja vegaaniruokaa tarjoava ravintola Tyynenmeren rannikolla, San Agustinillossa. Tämän ekspattien perustaman keitaan ideologia on näyttää meksikolaisille, että hyvää ja terveellistä ruokaa on mahdollista valmistaa. Paikallisia ravintolassa harvemmin näkyi, mutta ainakin tämän matkailijan vyötärölinjan ravintoloitsija Natalie Nitarski pelasti. Kas tässä Natalien reseptejä yksityiseltä kokkauskurssiltamme.
Herkulliset kikherneet hunajassa ja valkosipulissa pääsevät kiinteäksi osaksi ruokavaliotani. Kasvisfrittataa tein jo toistamiseen kotonakin, korvaamalla eksoottisen jicaman lantulla. Kermainen (mutta kermaton) thai curry raakapastalla oli jopa liian terveellistä makuuni. Kastike oli ihanan sakeaa ja maukasta, mutta seuraavaksi korvaan kasviksista silputun raakapastan ihan perinteisellä viljatuotteella. Papujen ystäville toimii linsseillä höystetty vihreä papusalaatti , joka on työläs mutta taatusti täyttävä.
Buen provecho!
Facebook kommentit