fbpx

Hampurilaishaaste

Lisätty: 09.05.2013 | Käyttäjältä: | 2 kommenttia

Olen yrittänyt vuosien ajan saada kasvispihvejä pysymään kasassa – mielellään vielä ilman kananmunaa – siinä kuitenkaan erityisen hyvin onnistumatta. Siksi olinkin innoissani Planeetan parhaat vegepurilaiset -kirjasta, jossa on valtava määrä erilaisten kasvishampurilaisten ja pihvien reseptejä.

Reseptit teemoittuvat eri maiden keittiöiden mukaan, on esimerkiksi jamaikalaisia, espanjalaisia, slovenialaisia ja italialaisia reseptejä. Proteiinit vaihtelevat erilaisista soijatuotteista ja pähkinöistä papuihin ja herneisiin. Myös esimerkiksi kvinoaa on käytetty virkistävänä proteiinilähteenä.

hampurilaiset2

Valitsin pitkän selailun jälkeen kokeiluun avokadolla täytetyn seitanburgerin, joka näytti kirjan kuvassa mehukkaalta ja maistuvalta. Harmikseni en vain lukenut reseptiä kunnolla loppuun, sillä valmistus osoittautuikin odotettua työläämmäksi.

Hampurilaisen oheen valmistettavaan vegepekoniin olisi myös tarvittu erikoisempia raaka-aineita, kuten nestesavua. Sellaista ei taida Suomen marketeista löytyä.

Nälkäisinä ja ihanan kuvan innoittamina testasimme kuitenkin reseptin. Valmistukseen vegepekonin ja vegaanisen majoneesin kanssa meni kahdelta henkilöltä 3,5 tuntia – ei siis mitään pikaruokaa!

Lopputulos oli kelvollinen, mutta ei erityisen herkullinen. Pihvit kuivuivat houkuttelevasta avokadotäytteestä huolimatta, ja hukutimme ne kuivumisen seurauksena reseptissä mainittuun HP-kastikkeeseen. Oli muuten ensimmäinen kerta aikoihin kun ostin ylipäätään mitään valmista kastiketta.

Aioin kuitenkin antaa kirjalle uuden mahdollisuuden, sillä netin muut kirja-arvostelijat ovat onnistuneet paremmin ja saaneet aikaan hehkutettuja herkkupurilaisia.

Omaan testikeittiööni tulee kokeiltavaksi seuraavaksi kvinoasta ja herneistä koostuva värikäs vehnätön ja soijaton pihvi (resepti alla).

Heitän lisäksi haasteeksi teille lukijoille jakaa parhaimmat koossa pysyvät kasvispihvireseptinne Mindossa, parhaiden reseptien kesken arvotaan kirjapalkinto toukokuun lopussa!

Superkvinoahampurilainen

3,5 dl kasvislientä
2,3 dl kvinoaa
1 tölkki (420 g) valkoisia papuja huuhdeltuna
4,5 dl tuoreita tai pakasteherneitä
1,25 dl cashewpähkinöitä jauhettuna hienoksi
1 tl vihreää currytahnaa
1 tl inkiväärijauhetta
2 rkl tahinia
2 rkl seesamiöljyä
1,25 dl maissitärkkelystä
suolaa ja pippuria
öljyä paistamiseen

Kiehauta kasvisliemi. Kuumenna raakaa kvinoaa sillä aikaa kuivassa paistinpannussa, kunnes se alkaa poksahdella (tämä tapahtuu nopeasti).

Kaada kvinoa liemen joukkoon ja vähennä lämpöä. Peitä kannella ja keitä 12 min tai kunnes neste on imeytynyt. Poista kattila liedeltä, sekoita haarukalla ja anna jäähtyä.

Sekoita kulhossa pavut, herneet, cashewjauhe, currytahna, inkivääri, tahini ja öljy. Muusaa papuja ja herneitä vähän, mutta älä soseuta.

Lisää jäähtynyt kvinoa ja maissitärkkelys sekä suola ja pippuri maun mukaan. Sekoita käsin. Anna taikinan tekeytyä jääkaapissa 20 min. Muovaa sen jälkeen 8 pihviä ja paista niitä molemmin puolin kunnes ne ovat kullanruskeita. Noin 3 minuuttia per puoli.

Reeta on yrittäjä, digityöläinen, wannabe-toimittaja ja ekofoodie. Reeta kokkaa yksinkertaista arkiruokaa kasviksista ja kestävästi kalastetusta kalasta, bongaa kirjauutuuksia, seuraa ruokailmiöitä verkossa sekä pohtii syömistä eläineettisistä näkökulmista. Haaveena on kirjoittaa jonain päivänä oma ekoruokakirja.

Facebook kommentit

  1. lisännyt: Akustus on 9.5.2013

    Kyllä tuota nestesavua eli savuaromia pitäisi Suomesta saaman. Itse en ole käyttänyt, mutta tunnen monia kasvisruuan tekijöitä, jotka sitä käyttävät. Jalosavu on kuulemma hyvä merkki.

      Vastaa
  2. lisännyt: reeta on 9.5.2013

    No niimpäs saakin, googlettamalla löytyi Jalosavua ainakin netistä tilattavaksi. Tuo on varmaan ihan hyvä just tofun ja seitanin maustamiseen, jotka ei muuten maistu juuri miltään. Kiitos vinkistä!

      Vastaa

Lähetä kommentti sivuille