Oletko katsonut Disneyn piirretyn Nemoa etsimässä? Tuo harvinaisen lässy animaatio saattaa olla mertensuojelun paras valistuskampanja, jonka ansiosta kasvava sukupolvi voi tuntea myötätuntoa kaloja kohtaan. Kalapolitiikassa kalat eivät kuitenkaan ole tuntevia yksilöitä, vaan ’elollisia vesiluonnonvaroja’. Näitä luonnonvaroja käytetään tällä hetkellä reippaasti yli niiden kestokyvyn. Aiheutamme paraikaa mittaamatonta ympäristökatastofia – tyhjennämme meriämme kalasta.
Somasti nimetyt Emma Kari ja Kukka Ranta ovat kirjoittaneet Kalavaleen, mainion tietokirjan tyhjenevästä merestä ja ihmisistä sen rannalla. Kirja on ihastuttavan ohut ja helppolukuinen, mutta asia on niin painavaa että kuljin sen luettuani hartiat lysyssä ja sydän raskaana päiväkausia. Vaelsin epätoivoisena lounasravintoloissa tietämättä mitä voisin enää syödä. Olin juuri saanut valmiiksi kirja-arvostelun kotimaisesta tehotuotannosta kertovasta opuksesta ”Syötäväksi kasvatetut”, joka palkittiin Tieto-Finlandialla. Kanalinnut ja possut menivät lopulliseen pannaan, ja Kalavaleen myötä myös tuontikala. Päädyin hetkeksi syömään aivan kaikkea, koska millään ei tuntunut olevan enää mitään väliä. Tänään luin Kalavaleen viimeisen kappaleen, joka antoi tervetullutta toivoa ja keinoja merten tilan kohentamiseksi.
Toimiminen heti on tärkeää riippumatta siitä, syökö kalaa vai ei. Ruoka-aitan lisäksi meret toimivat maapallon ilmastointilaitteena, sillä niiden kasviplankton tuottaa yli puolet ilmakehän hapesta. Teollisen vallankumouksen jälkeen ihminen on tupruttanut ilmakehään lähes 1 300 miljardia tonnia ylimääräistä hiilidioksidia, josta kolmannes on imeytynyt meriin. Sen liuetessa veteen syntyy hiilihappoa, joka happamoittaa meret. Tämä vissyblandis liuottaa muun muassa ostereiden kuoria, ja on vaikea uskoa että tämä vesinilviäisiä uhkaava katoaminen ei vaikuttaisi koko ravintoketjuun.
Tässä muutama uroteko joita suosittelen:
1) Motivoi itsesi mertenpuolustajaksi katsomalla kauhuelokuva. Paras lienee End of Line. Toimintaan pakottavaa pahoinvointia voi hankkia katsomalla jomman kumman splatterin: Sharkwaterin (haikalat) tai Oscar-palkitun Coven (delfiinit).
2) Kokkaa niin pirun hyvää kasvisruokaa tai kalaa WWF:n kalaoppaan vihreältä listalta, että sekä sinä että vieraasi haluavat tästedes samaa vaarantuneiden lohi- tai tonnikalaruokien sijaan. Hyviä reseptejä löydät tietenkin Mindosta. On jo aika opetella paistamaan silakoita.
3) Piinaa ravintolahenkilökuntaa kyselemällä kalan alkuperästä, ja sano että noudatat WWF:n vihreää listaa. Tänään tiedustelin lohen alkuperää, ja sain vastaukseksi että ”jos kirjoitat blogia, laita siihen että suomalaista”. Tarjoilija arveli että kyseessä voi olla norjalainen kirjolohi, kokki epäili kotimaista. Vakiothaimaalaisessani friteerauksen alla ei takuulla piile suomalaista järvikalaa. Mikään ei muutu, ellet avaa suutasi – kysyäksesi, älä syödäksesi.
4) Pidä meteliä. Puhu kavereillesi ja perheellesi. Bloggaa. Kirjoita yleisönosastolle. Kirjoita päättäjille. Suomessa kalapolitiikasta vastaa kestämättömiä lohikiintiöitä ehdottanut maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen(jari.koskinen@eduskunta.fi).
Okei, tässä oli aika monta kohtaa. Mutta jos olet noudattanut kohtaa yksi, jaksat kyllä toimia. Kun oma raja tulee vastaan, on onneksi järjestöjä, jotka tekevät ansiokasta työtä vesistöjen hyväksi. Joten kohta viisi:
5) Tue järjestöjä. Tänään Talvivaaran farssikaivoksen läheisestä joesta ja järvestä löytyi sata kuollutta kalaa. Jos kotimaan vesistöt ovat lähellä sydäntäsi, käännySuomen Luonnonsuojeluliiton puoleen. Kalavaleen kirjoittajat vinkkaavat Oceanasta, joka on maailman suurin merten suojeluun erikoistunut järjestö.
Kalavaleen on julkaissut Into Kustannus. Osta verkosta.
Facebook kommentit