fbpx

Haku

Etsi reseptejä

Meloni-ananas-smoothie

Jatkuvat helteet ja pullistuva vauvavatsani ovat aiheuttaneet ikävän sivuoireen, nimittäin muodottommiksi turvonneet jalat. Painoa kertyy sillä vauhdilla, että päättelin ainakin osan siitä olevan kehoon kertynyttä nestettä. Epätoivon partaalla googletin kotikonsteja nesteen poistamiseen kehosta ja tein ...

Kaura-banaanismoothie

1-2 dl kaurajuomaa 1 dl maustamatonta kaurajogurttia kylmä banaani 2 rkl paahdettua pellavarouhetta tai kauraleseitä 2 tl hamppurouhetta 1 tl kanelia (jäitä) Nakkaa kaikki ainekset blenderiin ja sekoita smoothieksi. Maistele ja säädä ainesten määrää oman ...

Skumppanja

Aina on syytä juhlaan, mutta joskus siihen ei ole varaa. Näitä iltoja varten seuraavan päiväsi pelastaa skumppanja. 1 Valmista soodakoneella kuplavettä. 2 Lantraa shampanja kaatamalla kuohuviinilasiin kolmasosa shampanjaa, ja kuplavettä päälle. 3. Nauti! PS. Kerro ...

Mehukeitto

Raaka-aineet 1 l mehua (esim. mansikka, raparperi) vettä tarpeen mukaan sokeria n. 4 rkl perunajauhojoja Ohjeet Lämmitä mehu, lisää vettä ja sokeria maun mukaan. Lisää perunajauhot ja anna kiehahtaa ja ota levyltä. Jäähdytä. Tarjoa esimerkiksi ...

Voittamaton voimajuoma

2 dl piimää tai maitoa 1/2 banaani 1/2 dl (pakaste)marjoja 2 rkl kaurahiutaleita tai -leseitä 1–3 rkl sokeria tai hunajaa Työvälineet: sekoituskannu, sauvasekoitin, desilitran mitta, ruokalusikka, iso lasi Tee näin: 1. Mittaa maito, marjat, kauraleseet ...

Raikas inkivääriolut (alkoholiton)

10 cm pala inkivääriä 2 sitruunaa 4 rkl ruokosokeria 1 l sodavettä / kivennäisvettä kourallinen tuoretta minttua jäitä Raasta sitruunan kuori. Kuori jäljelle jäänyt valkoinen osa pois ja leikkaa hedelmän liha kulhoon veitsellä. Raasta inkivääri ...

Detox-smoothie

Tämä on ollut minun ehdoton smoothiesuosikkini viimeaikoina. Juoma valmistuu nopeasti ja on raikas ja energisoiva aloitus päivälle. noin 5 cm pala tuoretta inkivääriä (kuorittuna) 1 ananas kuorittuna ja pilkottuna 2 porkkanaa nippu tuoretta minttua vettä ...