fbpx

Mitä minä syön: Ruokabloggaaja Jani Kinnunen

Lisätty: 19.05.2011 | Käyttäjältä: | 0 kommenttia
Kategoria : alkuperä ekoruoka
sivumakuOlen aina ollut jossain määrin nirso ruoan suhteen. Nykyisin eri tavalla kuin aiemmin. Siinä, missä aiemmin vierastin raaka-aineita niiden maun takia, pyrin nykyään suosimaan ekologisesti ja eettisesti tuotettua ruokaa. Eineksiin en ole koskenut 1,5 vuoteen. Jatkossa tavoitteena on myös kasvattaa ruokaani itse mahdollisuuksien mukaan. Unohtamatta villiyrtteihin perehtymistä.

Nuorempana en voinut sietää sieniä tai mitään kalaa. Maistettuani nelisen vuotta sitten itse poimimiani kantarelleja paistettuina yrttien kera bruschettan päällä, haltioiduin sienistä kerta heitolla. Kalansyöntiin olen tehnyt siedätyshoitoa kolmisen vuotta ja olen päässyt pisteeseen, jossa rakastan vaaleita kaloja ja pidän sushia lempiruokanani. Kypsien lohikalojen ja silakantapaisten fisujen kohdalla on projekti vielä kesken. Tonnikala- ja miekkakalapihveistä jouduin luopumaan ymmärtäessäni niiden olevan sukupuuton partaalla. Mutta siedätyskoulua kehotan jokaisen ruokaronkelin kokeilemaan!

Kokkaamme vaimoni kanssa ruoan vähintään kuusi kertaa viikossa. Useimmiten samalla valmistuu seuraavan päivän lounas. Käymme aiempaa harvemmin ravintoloissa, mutta pyrimme silloin panostamaan enemmän laatuun. Satunnaiset horjahdukset siipibaariin tai burgerille annamme itsellemme anteeksi.  Kotikeittiössä painotamme kasviksia, mutta emme tieten tahtoen vältä lihaa. Appiukon metsästysharrastus pitää pakastimemme hyvässä lihassa. Jatkossa haluan keskittyä eri lihoissa ruhon vähemmän suosittuihin osiin, joista slow food -kokemusten kautta olen huomannut saavan parhaat sapuskat. Naudan, sian ja kanan pyhä kolminaisuus köyhdyttää suomalaista ruokakulttuuria aivan turhaan. Kun tähän lisää riistaelukat, moninkertaistuu valikoima ja vieläpä ekologisella ja eettisellä tavalla. Tampereen Kauppahallista olen löytänyt mm. kania, jänistä, fasaania ja teereä. Myös hevonen kuuluisi ottaa takaisin suomalaiseen ruokapöytään. Kaikki mahtavia makuelämyksiä!

Rakkaus ruokaan ja ärtymys kuluttajan hitaaseen myrkyttämiseen sai minut bloggaamaan. Huomasin heti, että samoin ajattelevia löytyy yllättävän paljon ja kiinnostus vain lisääntyy. Tieto lisää tässäkin tuskaa. Tasapainoilu nautinnon ja hyvän omantunnon ja -kunnon kanssa on päivittäinen haaste. Tosin kiehtova sellainen. Jokainen sukupolvi kuvittelee elävänsä vallankumouksen keskellä, mutta olen iloinen, että omassa ajassani sen keskipisteessä on ruoka.

Tässä muutama oikein mainio riistaresepti.

Poron maksaa omenan ja munakoison kera

Poronmaksa

Neljälle hengelle

500 g poron maksaa
1 tl suolaa
voita paistamiseen

1 munakoiso
1 tl suolaa
öljyä paistamiseen

1 suuri makea omena
vajaa 1 dl ruokosokeria tai fariinisokeria
1 rkl vadelmaviinietikkaa (käy joku toinenkin, esim. omenaviinietikka)
½ dl omenamehua

Leikkaa munakoiso viipaleiksi ja ripottele päälle suolaa. Anna viipaleiden itkeä 15 minuuttia. Voitele munakoisot öljyllä ja paista kevyesti pannulla voissa.

Kuori omena ja lohko pitkittäin. Sulata kattilassa sokeri, lisää etikka ja omenamehu. Lisää omenalohkot kattilaan, kunnes liemi alkaa olla siirappimaista. Kiehauta ja ota pois levyltä.

Poista maksasta kalvot ja leikkaa se sentin siivuiksi. Paista viipaleita voissa juuri ennen tarjoilua kuumalla pannulla noin puoli minuuttia molemmin puolin. Mausta viipaleet suolalla.

Tarjoa maksa munakoison ja omenalohkojen kanssa.

Hirviragú

hirviragu

(Huom. yön yli marinointi)
6-8 henkilölle

1 kg hirvenlihaa (tai lammasta, nautaa, poroa)
1 porkkana kuorittuna ja paloiteltuna
3 varsiselleriä paloiteltuna
1 sipuli paloiteltuna
½ plo valkoviiniä
kourallinen tuoretta salviaa
1 rkl katajanmarjoja
suolaa, pippuria

Paloittele liha haluamasi kokoisiksi palasiksi ja siirrä lihat kulhoon. Lisää muut aineet sekaan ja anna lihojen marinoitua yön yli.

Seuraavana päivänä:

1 pkt pekonia tai pancettaa pieneksi paloiteltuna
1 porkkana pieneksi paloiteltuna
3 varsisellerin vartta pieneksi paloiteltuna
1 sipuli pieneksi paloiteltuna
1 tl chilirouhetta tai 1-2 kuivattua chiliä
½ plo valkoviiniä
öljyä paistamiseen
1 tlk paseerattua tomaattia (700 g)
suolaa, pippuria

Paista pekonia ja chiliä pannulla pienessä määrässä öljyä. Lisää porkkana, sipuli, selleri ja paista kymmenisen minuuttia miedolla lämmöllä.

Ota liha marinadista, käännä lämpö kovemmalle ja lisää liha joukkoon. Paista kunnes pannusta on hävinnyt kaikki neste pois ja lisää valkoviini. Keitä kunnes viini on lähes on kadonnut ja lisää paseerattu tomaatti.

Mausta suolalla ja pippurilla, käännä liesi pienemmällä ja kastikkeen hautua 2-2½ tuntia tai kunnes liha on mureaa. Sekoita kastiketta välillä. Lihapalojen koko määrittelee kypsymisajan. Jos kastikkeesta tulee liian sakeaa, voit lisätä siihen vettä. Tarkista kastikkeen maku ennen tarjoilua.

Keitä lisukkeeksi tagliatelle- tai pappardellepastaa ja raasta Parmesan-juustoa päälle. Ragun voi yhtä hyvin nautiskella  leivän tai polentan kanssa.

Jäniksen koipea, karamellisoitua punasikuria ja salsa verde

janis
Neljälle hengelle

4 jäniksen koipea
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl timjamia
1 rkl oreganoa
suolaa
pippuria
3 kokonaista valkosipulinkynttä
puntti tuoretta rosmariinia
1-2 kokonaista tuoretta chiliä maun mukaan
2 dl mustia oliiveja kivet poistettuina
1/2 ploa valkoviiniä
5 dl kanalientä
persiljaa koristeeksi

Kuumenna uuni 200°C asteeseen. Sekoita koiven menevässä kulhossa yhteen jauhot, timjami, oregano, suola ja pippuri. Pyörittele koivet jauhoseoksessa ja laita sivuun.

Halkaise chilit pitkittäin. Kuumenna uunin kestävä iso kattila tai kasari ja paista kevyesti öljyssä valkosipulia, rosmariinioksia ja chiliä. Anna makujen sulautua öljyyn ja nappaa rosmariinit, valkosipulit ja chilit syrjään (älä heitä pois), etteivät pala. Laita koivet kattilaan ja paista niitä kullanruskeiksi 7-10 min. Laita rosmariini, valkosipulit ja chilit takaisin kattilaan ja lisää oliivit, viini ja kanaliemi. Laita uuniin 1,5-2 tunniksi tai kunnes liha on mureaa, mutta ei kuivaa.

Tee sillä välin karamellisoitu punasikuri ja salsa verde.

Karamellisoitu punasikuri ja salsa verde

3 punasikurin kerää
reilu dl oliiviöljyä
3-4 dl lehtipersiljaa
2 rkl kapriksia
2 anjovisfilettä
1 sitruunan mehu

Puolita punasikuri ja hauduta sitä pannulla matalalla lämmöllä 15-20 min silloin tällöin puolta käännellen.
Sekoita sillä välin tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella persilja, kaprikset, anjovikset, sitruunamehu ja oliiviöljy. Koostumuksen pitäisi olla salsamaista.

Asettele jäniksen koivet lautaselle ja tarjoile punasikurin ja salsa verden kanssa.

————–

Jani Kinnunen on tamperelainen ruokabloggaaja, joka ostaa eineksiä kerran vuodessa. Sivumakublogiin voit tutustua osoitteessa http://blogit.mtv3.fi/sivumaku tai Sivumaun Facebook-sivulla.

Palvelun nimi Mindo tulee sanoista mind ja do, eli välitä ja toimi. Haluamme edistää vastuullista syömistä – ruokaa joka on hyväksi itselle ja ympäristölle.

Facebook kommentit

Lähetä kommentti sivuille