fbpx

Mitä minä syön: Alex Nieminen

Lisätty: 19.05.2011 | Käyttäjältä: | 0 kommenttia
Kategoria : kasvisruoka reseptit

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 21 vuotta siitä, kun aloitin kasvissyöjän urani. Aluksi syyt olivat terveydelliset, myöhemmin eettiset. Viimeiset pari vuotta olen syönyt enimmäkseen vegaaniruokaa, mutta en ole asian suhteen ehdoton. Vähensin samalla sokerien, rasvan ja valkoisten viljatuotteiden käyttöä.

Yhteisten ruokahetkien nimissä viikonloppuisin otan näiden asioiden suhteen iisimmin. Koko perheemme on kasvissyöjiä. Työviikolla vegaaniruokavalion noudattaminen on helppoa. Asuin kasvissyöjäksi ryhtyessäni Tampereella.

80/90-lukujen vaihteessa kasvissyönti ei ollut vielä varsinaisesti kuuminta hottia.

Ravintoloissakin yleisin kasvisruoka oli “höyrytetyt kauden kasvikset” (eli herne-maissi-paprika-kukkakaalisekoitus juustokuorrutuksen alla). Opettelin parikymppisenä ruuanlaiton alusta alkaen. Myöhemmin siitä on tullut jopa harrastus.

En ole koskaan lähtenyt kasvissyönnin puolesta ristiretkelle. Tämä on minun valintani, muut tehkööt arvojensa mukaisesti omat päätöksensä. Paheiden määrä näyttää ihmisillä olevan joka tapauksessa vakio, minullakin.

Perusruokavalioni sisältää enimmäkseen ruokaisia salaatteja, keittoja ja tuoreita hedelmiä. Keitoista yleisin lienee versioni etelä-Intialaisesta tomaatti-linssikeitto Rasamista (johon löydätte helposti reseptini googlettamalla). Olen kerännyt tähän muutamia koko perheen reseptejä. Monet näistä sopivat helposti myös suurempien ryhmien ruokkimiseen.

Raw Food Minestrone -salaatti

Tämä on tanakka, mutta raikas maalaishenkinen pääruokasalaatti. Syön tätä usein ainoana ruokana. Tästä annoksesta riittää normaalioloissa pääruoka kahdelle tai ehkä useammallekin. Käytän aina mahdollisuuksien mukaan luomutuotteita.

150 g Erilaisia salaatinlehtiä (baby-pinaattia, vuonankaalia…) n. 3X3 cm paloiksi leikattuna.
400 g Kikherneitä (purkki), huuhdeltuna ja valutettuna.
1 Iso porkkana kuorittuna ja veistettynä n. 4 cm lastuiksi (kuorimaveitsellä)
1 Sellerinvarsi leikattuna n. 2 mm. kuutioiksi
½ Avokadoa n. 1 cm kuutioiksi leikattuna
100 g Miniluumutomaatteja puolikkaina
¼ Kurkkua juustohöylällä viipaloituna

Kastike 
3 rkl Hyvää balsamiviinietikkaa
½ tl Maldon-sormisuolaa
½ tl Tuoretta mustapippuria myllystä
Kastikkeeseen voi lisätä halutessaan oliiviöljyä, mutta en itse käytä sitä tässä salaatissa.
Sekoita kaikki kasvikset ja kastike keskenään.

Etelä-intialainen curry

Tällä yksinkertaisella, mutta maukkaalla curryllä ruokkii vaikka kompanian lisäämällä kasvisten määrää ja jatkamalla kastiketta vedellä. Sopii hyvin myös parin päivän ruuaksi perheelle. Tämä curry on – jos mahdollista – vielä parempaa valmistamista seuraavana päivänä. Tarjoile basmatiriisin ja kurkkuraidan kanssa.

2 rkl Ruokaöljyä
2 tl Mustia sinapinsiemeniä
1 tl Sarviapilan siemeniä (Fenugreek seeds)
(2 Vihreää chiliä, joista on poistettu siemenet, ohuina viipaleina.)
20 Currylehteä
5 cm Pala tuoretta inkivääriä krouvisti raastettuna
3 Keltasipulia pilkottuna
500g Tomaattimurskaa
1 tl Chiliä
1 tl Kurkumaa 400g
Kevyttä kookosmaitoa
1 kg Erilaisia kasviksia (esim. munakoiso-kesäkurpitsa-paprika tai peruna-kukkakaali tai pinaatti-kikherne-parsakaali).
(1 Limettisitruuna)
Vettä
Suolaa

Tämä on pikaversio perinteisestä etelä-Intialaisesta kasviscurrystä. Valmistelemalla kaikki ainekset etukäteen ruoka on pöydässä n. 35 minuutissa. Lämmitä öljy ja lisää kuumaan öljyyn sinapinsiemenet. Kun sinapinsiemenet alkavat poppimaan pannussa, lisää sarviapilan siemenet, raastettu inkivääri, currylehdet sekä hotimpaa curryä halutessasi, vihreät chilit. Lisää muutaman minuutin jälkeen sipulit, jotka saavat hieman ottaa väriä (muutama minuutti). Lisää chilijauhe, kurkuma ja pidemmän kypsennysajan vaativat kasvikset (lisää nopeasti pehmenevät kasvikset, kuten kesäkurpitsa vasta n. 5-10 minuuttia ennen ruuan valmistumista, jotta ne eivät mene mössöksi) sekä tomaattimurska. Sekoita ja lisää kookosmaito ja tarvittaessa hieman vettä. Kastikkeen konsistenssin pitäisi muistuttaa kuohukermaa. Mikäli käytät tärkkelyspitoisia kasviksia (peruna, bataatti) vettä tarvitsee lisätä enemmän. Kypsennä n. 10 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä. Lisää suola ja tarkista maku. Mikäli käytät kasviksia, jotka muuttuvat kypsennettässä makeiksi voit tasapainottaa makua puristamalla lopuksi curryyn hieman limetin mehua. Hapokkuutta voi säätää myös lisäämällä kasvisten kanssa samaan aikaan kastikkeeseen 1-2 rkl. siemenetöntä tamarinditahnaa.  

Kurkkuraita

1 prk Bulgarian jogurttia
1/2-1 tl Juustokuminaa (Jeera)
1/4 Kurkkua n 1 X 1 cm kuutioina
1/2 tl Suolaa

Sekoita kaikki ainekset yhteen, tarjoa.  

Lähi-idän ihmeet

Teemme usein sekä kotiporukalla että vieraille libanonilaisia ja muita lähi-idän ruokia. Jotkut yksinkertaisetkin libanonilaiset ruuat ovat suuritöisiä, mutta pienellä suunnittelulla monipuolisen aterian saa aikaiseksi nopeasti ja pienellä vaivalla.

Mujadar eli libanonilainen riisi-linssi -”risotto” karamelisoiduilla sipuleilla

3 rkl oliiviöljyä
4 Keltasipulia: 1 pilkottuna, 3 ohuehkoiksi renkaiksi viipaloituna
2 tl Juustokuminaa (Jeera)
3/4 tl Kanelia
1/2 tl Muskottia
1l Kasvislientä
2 dl Vihreitä linssejä
2 dl Pitkäjyväistä riisiä
Suolaa
Vastajauhettua mustapippuria myllystä

Kuumenna 1 rkl. öljyä kattilassa, lisää pilkottu sipuli, juustokumina, kaneli ja muskotti. Kypsennä n. 5 minuuttia. Lisää kasvisliemi ja vihreät linssit. Laske valmistuslämpötilaa ja hauduta linssejä n. 10 minuuttia. Lisää riisi. Hauduta kannen alla, kunnes kaikki neste on imeytynyt (n. 15 minuuttia). Lisää suola ja pippuri makusi mukaan. Älä kypsennä liikaa – riisin ja linssien tulee säilyttää tekstuurinsa. Samanaikaisesti riisi-linssiseoksen kypsentämisen kanssa: Kuumenna kaksi rkl. öljyä paistinpannulla ja lisää renkaiksi leikatut kolme isoa sipulia. Kypsennä, kunnes sipulit ovat karamelisoituneet ja osin mustuneet (15-20 minuuttia). Kun riisi-linssiseos on valmis, aseta se tarjoiluastiaan ja asettele karamelisoidut sipulit niiden päälle.

Moutabal (Munakoisotahna)

Munakoisotahna

1 Munakoiso
1/2-1 Sitruunan mehu
2 rkl Tahinia (seesaminsiementahnaa)
1/2 dl Hienonnettua lehtipersiljaa
Suolaa

Grillaa tai paahda munakoiso uunissa ylikypsäksi, n. 35 minuuttia, siten että kuori on täysin tummunut. Anna jäähtyä. Kaavi munakoison liha kuoresta ja purista mahdollinen neste pois. Muusaa munakoiso tasaiseksi haarukalla. Lisää reilut ruokalusikalliset tahinia ja n. 1 tl suolaa. Lisää lehtipersilja. Lisää aluksi puolet sitruunan mehusta ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa joko suolaa tai sitruunamehua. Tarjoa grillattujen tai paahdettujen pitaleipien kanssa. Moutabal on hyvää myös (yllättäen) ruisleivän päällä!  

Ruokaisa fetasalaatti

Ruokaisa fetasalaatti
150 g Sekalaisia vihreitä salaatteja
100 g Miniluumutomaatteja puolikkaina
100 g Hyvää fetajuustoa kuutioina
1 dl Kokojyvä couscousia (esim. Pirkka)
20 Kalamataoliivia

Salaattikastike:
3 rkl Hyvää oliiviöljyä
1 rkl Punaviinietikkaa
Suolaa
Pippuria

Kypsennä 1 dl kokojyvä couscousia ohjeen mukaan (1:1 kiehuvaa vettä, hieman suolaa, öljyä, 8 min. haudutus, erottele jyvät toisistaan haarukalla). Anna jäähtyä. Sekoita salaattiainekset keskenään. Sekoita öljy ja viinietikka suolan ja pippurin kanssa. Ravista. Voit halutessasi lisätä myös hieman kuivattua oreganoa.

Alex Nieminen on uusmedia-alan pioneereja Suomessa. Alex on suunnittelutoimisto N2:n toimitusjohtaja, intohimoinen sukeltaja ja sosiaalisen median suvereeni guru.

Palvelun nimi Mindo tulee sanoista mind ja do, eli välitä ja toimi. Haluamme edistää vastuullista syömistä – ruokaa joka on hyväksi itselle ja ympäristölle.

Facebook kommentit

Lähetä kommentti sivuille