fbpx

Maittava Melbourne

Lisätty: 02.11.2012 | Käyttäjältä: | 0 kommenttia
Kategoria : kasvisruoka

Tässä sitä ollaan. Jälleen kotomaan kamaralla. En tiedä mihin kolme kuukautta Australiassa, pääasiassa Melbournessa, hävisi. Missä ajassa olen ehtinyt hiihtää maratonin (no, 30 km, kun huipulla tuuli liikaa), vierailla viinitarhoilla, telttailla, osallistua kansainväliseen ravistemusseminaariin ja tehdä tutkimusta FODMAPien parissa Monashiin yliopistossa? Jossain välissä olen myös ehtinyt käydä ravintoloissakin. Sen päättelin lompakkoon päätyneistä ravintoloiden käyntikorteista sekä valokuvista. Foodistin tärkein omaisuushan on kamera jolla voi nappaista kuvan, ennen kuin edes ajattelee haarukan tökkäämistä annokseensa.

Matkatuliaisissa löytyy ruokaherkkuja joita sain tuotua helposti Ausseista pois, mutta niiden vieminen sinne vaatii omat erikoisjärjestelynsä ja tiukat kirjaamiset. Ennen kaikkea matkatuliaisina tuli pari ekstrakiloa vyötärölaukussa. Melbournessa on mahdotonta olla syömättä hyvin.

Leena Putkonen

Listasin käymäni ravintolat ja voin aidosti sanoa, että vain yhdessä sain väärän tilauksen (munakoison sijasta etikkaisia artisokkia – nehän muistuttavat toisiaan erehdyttävästi) ja huonoa asiakaspalvelua asiasta mainitessani. MestanaGrumpy’s Green, joka tosin saa lieventävän tuomion mainiosta jazz-keikasta (ihan ilmaiseksi) ja sitäkin paremmasta porter-oluesta. Siihen ne negatiiviset kokemukset sitten melkein loppuvatkin.

Grumpys Green
125 Smith Street, Fitzroy
http://www.grumpysgreen.com/fitzroy

Monk Bodhi Dharma Australiassa

No, ehkä Monk Bodhi Dharmassa oli semi-ikävä kokemus. Tilasin appelsiinimuffinin, joka oli uitettu appelsiinmarmeladissa ja niin makea, että pahaa teki. Tämä tosin oli oma moka, kun en tajunnut, että kaikki appelsiiniin viittaava Australiassa tulee olemaan esanssinmakuista. Toisaalta seuraavalla viikolla kävin syömässä vegaaniset, gluteenittomat sienivoileivät. Gluteeni ei ole itselleni ongelma, vaan ne FODMAP-hiilihydraatit samaisissa tuotteissa. Se annos olikin erinomainen ja soijalatte sen seurana herkullinen. Parasta paikassa kuitenkin on tunnelma, sillä paikka on kätketty pienen sisäpihan reunalle ja perille ei eksy, jos ei tiedä mitä etsii. Lisäksi tilat ovat pienet, ja viikonloppuna paikkaansa pirttipöydässä joutuu jonottamaan, jos menee yhtään isommalla lössillä. Yksin matkustaessa tätä ongelmaa yleensä ei ole. Suurin osa tarjoiluista on vegaanista, ja gluteenittomana saa lähes kaikkea. Välillä vaan vähän jänskään keliaakikkojen puolesta, että kuinkahan tarkkana siellä keittiössä ollaan vehnäjauhopussien ja gluteenittomien ainesten kanssa.

Monk Bodhi Dharma
Takapiha 202 Carlisle St, Balaclava
http://www.monkbodhidharma.com.au

Toinen hyvin piilotettu ravintola on Abbotsford Conventin (entinen luostari)Lentils as Anything. Tämän paikan idea on solidaarisuus. Maksat sen verran kun koet, että pystyt, ja minkä arvoisena ateriaasi pidit. Tärkeintä on aterian jakaminen. Linssi- ja papumössöt, kaaliruoat ja punajuuriloota veti mahavaivojen kanssa tasapainoilevan vähän hiljaiseksi, mutta vegaaneille ja vähänkään intialaisesti maustetusta ruoasta pitäville tämä on loistava paikka kupunsa täyttämiseen, ja samaan hintaan saa hyvän mielenkin. Nautin papuni hyvällä ruokahalulla alfagalaktoosi-entsyymien kera (joka pilkkoo papuruokien huonosti imeytyviä hiilihydraatteja niin, ettei vatsavaivoja tule – terkkuja hifistelylandiasta) ja haikeana skippailin punajuuripadan. Ruoka oli todella maukasta. Vaatimaton on kaunista ja herkullista ainakin Lentil as Anythingissä.

Lentils as Anything
Abbotsford 1-3 ST Heliers Street, Abbotsford
http://lentilasanything.com

Strange Wolf Australiassa

Keskikaupungilla koin kasvisburger-elämyksen Strange Wolfissa. Se on nimensä veroinen after work -baari, jossa pukumiehet pyyhälsivät ohi, kun yritin epätoivoisesti avata suutani suureksi kuin Punahilkka-sadun susi ja ahtaa gluteenitonta (eli low FODMAP) vegaaniburgeria kitusiini. Palanpainikkeena join erinomaista pienpanimo-olutta. Oluista voisinkin kirjottaa ihan oman blogikirjoituksensa…

Strange Wolf
Strachan Ln, Exhibition Streetiltä lähtevä pieni kuja, josta käynti kellariin, CBD
http://strangewolf.com.au

Organic Food and Wine Deli Australiassa

Kantakaupungissa saa myös näppärästi Flinders Streetin aseman vierestä luomuevästä ja hyvää kahvia – vaikka kiiressä ja ohimennen. The Organic Food and Wine Deli (TOFWD) palvelee aamusta iltaan ja kaikkea tosiaan löytyy. Ruskeasta riisistä tehtyä sushia, täytettyjä sämpylöitä, raakaruokakakkuja sekä terveysversion paikallisten pikaruoasta, eli piiraasta (pie). TOFWD tosin valmistaa ne kasvisversiona ruiskuoreen tehtynä. Rehellisyyden nimissä kuitenkin todettava, että joskus tarjoilut maistuivat hieman liian terveellisiltä. Mausteita saisi käyttää reippaammalla kädellä.

The Organic Food and Wine Deli (TOFWD)
28 Degraves St, CBD
www.tofwd.com.au

Vegie Bar Australiassa

Jos on kuitenkin on aikaa vain yhteen, menisin kasvissyöjänä Vegie Bariin nautiskelemaan isoja, herkullisia ja terveellisiä kasvisannoksia. Onneksemme saimme kaveriporukalla myös paikan parhaan pöydän parvelta, josta oli näkymän alas ravintolan eläväiseen saliin. Ruokailijoina oli niin lapsiperheitä, Brunswick Streetin über-hipstereitä, opiskelijoita ja jakkupukuisia toimistovirkailijoita. Täällä ei tule kellekään vieras olo! Ruokalistalta oli vaikeuksia valita VAIN yksi annos. Luojan kiitos en ahneuksissani tilannut toista, sillä maukas nuudelisalaatti oli hervoton. Nälkä lähti!

Vegie Bar
380 Brunswick Street, Fitzroy
http://www.vegiebar.com.au

Itselle muistilistalla seuraavaa kertaa varten: Sisällytä matkabudgettiin reipas osuus ruokaa ja ravintoloita varten. Sekä tietysti pienpanimo-oluita varten. Cheers, mates!

 

Leena on laillistettu ravitsemusterapeutti, joka tasapainoilee ravitsevan, ekologisen ja eettisen ruoan sekä erilaisten ruokavalioiden maailmoissa. Leena haaveilee perustavansa joskus lähiruokaa ja lähioluita tarjoavan panimoravintolan. Minne maailmassa, se on vielä auki. Leenan FODMAP-blogi löytyy hänen kotisivuiltaan leenaputkonen.fi/fodmap/fodmap-blogi/

Facebook kommentit

Lähetä kommentti sivuille