fbpx

Lähiherkkuja Tammelasta

Lisätty: 19.04.2011 | Käyttäjältä: | 0 kommenttia
Kategoria : ekoruoka lähiruoka luomu

Tampereen Tammelassa hiljattain avattu Lähiruokapuoti Lempi on saanut lämpimän vastaanoton kaupunkilaisilta. Vastaavanlaista myymälää on jo odotettu Tampereella. Puodin tavoitteena on lisätä ihmisten tietoisuutta lähiruuasta ja tuottajista sekä palvella asiakkaita mahdollisimman monipuolisesti. Lempi kannustaa myös pientuottajia tarjoamalla heille myynti- ja markkinointikanavan tuotteillensa.

lempi

”Asiakkaat ovat kovin innoissaan, niin kuin mekin. Olemme jo nyt saaneet hyviä vinkkejä tuottajista ja  tuotteista. Pyrimme laajentamaan valikoimaa asiakkaiden toiveiden mukaan”, kauppias Inkeri Komulainen kertoo.

Kauppa pyörii tällä hetkellä äidin ja tyttären voimin,  ja puoti hakee myös osa-aikaista työntekijää. Kauppiaat ovat käyttäneet paljon aikaa sopivien tuottajien etsimiseen viimeisen vuoden aikana.

leipa

”Ensisijaisesti pyrimme ottamaan tuotteita myyntiin lähialueelta, olemmehan lähiruokamyymälä. Myymme myös luomua, mutta emme ole varsinaisesti luomukauppa, vaan meillä on myynnissä myös tavanomaisesti tuotettuja elintarvikkeita. Pyrimme kuitenkin siihen, että tuotteet olisivat mahdollisimman puhtaasti tuotettuja. Haluamme tukea osaltamme pientuottajia, jotka vielä tehotuotannon keskellä jaksavat sinnitellä ja tuottaa meille hyviä kotimaisia raaka-aineita. Ne tuotteet, joita emme saa läheltä tai edes kotimaasta, kuten kahvi ja hedelmät, ostamme luomuna ja Reilun Kaupan tuotteina,” Komulainen jatkaa.

Eettinen ja ekologinen näkökulma on Lähiruokapuodin toiminnan kulmakivi. Puotia lähdettiin kuitenkin rakentamaan ensisijaisesti rakkaudesta ruokaan ja ruoanlaittoon.

”Fanaatikkoja emme ole minkään asian suhteen mutta toivoisimme, että pystymme omalla työllämme lisäämään kotimaisen ruuan arvostusta. Perheessämme parhaat muistot ja hetket liittyvät yleensä jotenkin ruuan laittamiseen ja syömiseen yhdessä.”

lempi

Lempi-puodin tahtotilana on saada kuluttajat kiinnittämään entistä enemmän huomiota ruoan alkuperään ja tarjota vaihtoehto isoille marketeille.

”Pientuottajilla ei aina ole mahdollisuutta tuotteiden markkinointiin ja myyntiin. Haluamme välittää upeat tuotteet kaikkien saataville ja panostaa asiakaspalveluun, niin että asiakkaat myös tietävät mistä ruoka tulee ja miten sitä voisi laittaa. Haluamme tulevaisuudessa myös panostaa reseptiikkaan.”

mausteet

Lempi-puodin valikoimassa on tällä hetkellä muun muassa lihaa, lihajalosteita, kasviksia, viljatuotteita, tuoretta leipää, maitotuotteita, ekopesuaineita ja mausteita. Myös erityisruokavaliot pyritään ottamaan tulevaisuudessa paremmin huomioon.

”Meillä on tuotteita myös asiakkaille, joilla on erityisruokavalio, mutta sillä saralla olemme vielä alkutekijöissä ja haluamme siinä kehittyä ja löytää hyviä tuottajia. Haussa on esimerkiksi leipuri, jolta saisimme hyviä gluteenittomia tuotteita”, Komulainen selventää.

Lähiruokapuoti Lempi, Aaltosenkatu 27–29, 33500 Tampere. Avoinna: Ma–pe 10–18, la 10–15. www.lähiruokapuoti.fiFacebook-sivu

Reeta on yrittäjä, digityöläinen, wannabe-toimittaja ja ekofoodie. Reeta kokkaa yksinkertaista arkiruokaa kasviksista ja kestävästi kalastetusta kalasta, bongaa kirjauutuuksia, seuraa ruokailmiöitä verkossa sekä pohtii syömistä eläineettisistä näkökulmista. Haaveena on kirjoittaa jonain päivänä oma ekoruokakirja.

Facebook kommentit

Lähetä kommentti sivuille