Ruokavalioni on ollut aina jossain määrin monen ravintoterapeutin ohjeiden vastainen. Suosin ruisleipää ja muita hiilihydraatteja, syön paljon rasvaa enkä juurikaan eläinproteiinia tai maitotuotteita. Kreetalla olen ollut erityisen innoissani, sillä olen löytänyt lounaslistoilta jokaisessa ravintolassa enemmän kuin yhden itselleni sopivan vaihtoehdon – jopa liian monta vaihtoehtoa! Valinnan vaikeus on johtanut lähinnä siihen, että olen tilannut sujuvasti kaikkia vaihtoehtoja ja vyörynyt ulos ravintolasta.
Kreetalaiset viittaavat ruokakeskusteluissa useasti kiisteltyyn Seitsemän maan tutkimukseen. 1950-luvun lopulla aloitetussa 30 vuotta kestäneessä tutkimuksessa seurattiin 40–59-vuotiaiden ruokailutottumusten vaikutusta terveyteen. Yksi seitsemästä tutkimusmaasta oli Suomi, jossa on vahva eläinrasvojen ja -proteiinien syöntiperinne. Suomi pärjäsi testissä huonoiten yhdessä USA:n kanssa. Esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin kuoli Suomessa kymmenen vuoden aikana 100 000 henkilöä kohden keskimäärin 466 henkilöä vuodessa, kun taas vastaava luku kreetalaisilla oli 9. Mikäli tutkimus pitää paikkansa, kyseessä on melkoinen ero.
Mitä Kreetalaiset sitten syövät?
Rasvaa. Mutta ei juuri koskaan eläinrasvoja tai siemenöljyjä, joista meidän margariinimme pääosin koostuvat. Sen sijaan yksi kreetalainen kuluttaa noin 30 litraa oliiviöljyä vuodessa, suurimman osan siitä kuumentamattomana suoraan salaateissa ja muissa raaoissa ruoissa. Oliiviöljy on Kreetalla korkealaatuista. Vierailemallamme oliivitilalla öljy luokiteltiin kolmeen luokkaan, joista huonoin laatu meni kokonaan vientiin Italiaan paikallisen öljyn jatkeeksi.
Vain vähän lihaa. Aikaisemmin kreetalaiset söivät lihaa vain juhlapyhien yhteydessä, jolloin lihansyönti oli osa rituaalia. Nykyään lihaa syödään esimerkiksi vain sunnuntaisin. Paikalliset pitävät eläimiä omaan käyttöönsä, ja ohi kulkemillamme pihoilla possut näyttivät varsin tyytyväisiltä tonkimassa maata mutaisina. Paikallisilla ruokamarkkinoilla vieraillessamme tosin järkytyin torilla myytävistä elävistä kaneista pikkuruisissa häkeissä, mutta toki se on parempi vaihtoehto kuin tehotuotetut jänöt.
Huomattavia määriä leipää. Kreetalaiset syövät kolme kertaa enemmän leipää kuin amerikkalaiset. Suurin osa leivästä on tehty kokojyväviljasta ja puhdasta vehnäleipää syödään vain juhlien yhteydessä. Vahva leipäkulttuuri on saanut aikaan mahtavan levitekulttuurin, ja olemmekin päässeet maistelemaan muun muassa tsatsikia ja muita herkkutahnoja lähes joka aterialla.
Jonkin verran kalaa. Kreetalla, kuten monissa välimeren maissa suositaan kalaa ja muita mereneläviä proteiinin lähteenä. Niitä ei kuitenkaan syödä päivittäin, vaan muutaman kerran viikossa. Kalaravintolassa aterioidessamme tarjoilijan kunnia-asia oli näyttää keittiöstä löytyvä päivän saalis. Saimme myös kuulla, että ravintolalla on oma kalastusvene, jolla haetaan päivittäin vaihtelevat tuoreet meren herkut. Ruokailukokemusta hämmensi hiukan vierelläni roikkuva kokonainen kalmari, jonka tarjoilija kertoi kuivaneen siinä jo neljä tuntia. Myöhemmin huomasimme vastaavia mustekalapyykkinaruja muuallakin.
Paljon hedelmiä. Kun ajelee autolla ympäri saarta huomaa, että lähes jokaisella pihalla kasvaa hedelmäpuu. Tilastollisesti kreetalaiset syövät hedelmiä esimerkiksi kuusi kertaa enemmän kuin hollantilaiset. Hedelmiä kasvatetaan nykyään myös systemaattisesti – saaren toisiksi suurin vientituote onkin appelsiinit (oliiviöljyn jälkeen). Torilla meille hymähdeltiin, kun ostimme vain yhden sitruunan. Saimme sen ilmaiseksi.
Palkokasveja. Kasviproteiini kuuluu Kreetalla päivittäiseen ruokavalioon ja sitä saadaan erilaisista papu- ja linssiruoista. Papumuhennoksia käytetään myös liharuoan lisukkeena. Suosikikseni nousi perinteinen fava, joka muistuttaa hieman hummusta, mutta on tehty enemmän linssiä muistuttavasta palkokasvista. Keltaista favaa tarjoillaan alkuruokana, ja sitä voi laittaa vaikkapa leivän päälle. Favan maun kruunaa reilu kerros oliiviöljyä sekä päälle puristettu tuore sitruuna.
Viiniä kohtuudella. Sanotaan, että lasi viinissä tekee hyvää terveydelle, ja se näyttää tässä tapauksessa pitävän paikkansa. Kreetalla ruokailun yhteydessä juodaan yhdestä kahteen lasillista viiniä. Viiniä ei juoda kuitenkaan koskaan yksin, vaan se on osa sosiaalista kanssakäymistä ja yhteistä ruokahetkeä. Ravintolassa saa aterian päätteeksi talon tarjoaman ruoansulatusannoksen paikallista rypäleviinaa, rakia. Juoman vastaanottaminen on kunnia-asia, siitä ei tule vieraan kieltäytyä. Autolla liikkeellä ollessa tämä aiheuttaa ongelmia lähinnä kuskille, joka joutuu kuuntelemaan kohteliaisuussyistä hiprakoituneen apukuskin juttuja.
Maitotuotteita. Mutta ei niinkään lehmänmaitotuotteita, sillä juusto tehdään enimmäkseen vuohen- ja lampaan maidosta. Tätä juustoa voi syödä hyvällä omallatunnolla, sillä ajellessamme ympäri saarta monella pihalla näkyi tallustavan vapaana vuohi tai pari seuranaan kukkoja, kanoja ja pari possua. Ei jälkeäkään tehotuotannosta. Fetaa saa ostaa torilta suoraan saavista itse tuottajalta, eikä juustoa pakata välissä muuta kuin käärepaperiin kotiin vietäessä.
Kaiken kaikkiaan kreetalainen ruokakulttuuri sopii minulle. Paikallisuus, yksinkertaisuus, aidot maut ja oikea ruoka ovat täällä pääosassa. Lähestulkoon kaiken tarpeellisen voi ostaa torilta, eikä raaka-aineissa ole tuoteselosteita. Olemme oppineet myös jotain kreetalaisesta tavasta arvostaa ruokaa ja kanssaruokailijoita: Teimme lupauksen pitää tästedes Iphonet poissa ruokapöydästä ja syödä vähintään kerran päivässä yhdessä.
Facebook kommentit