Saan ravitsemusterapeuttina vastata aika usein kysymykseen: Kuinka paljon minun pitää juoda päivässä? Suomen olosuhteissa määrä lienee jotain 1,5–2 litran välillä – riippuen tietysti esimerkiksi lämpötilasta, hikoilusta ja fyysisestä aktiivisuudesta. Juoda pitäisi ennen varsinaista janon tunnetta, sillä jano on jo hälytysmerkki selvästä nestehukasta. Sen lievempi muoto, nestevaje, taas on siitä kelju, että se helposti tulkitaan pikkunäläksi, jolloin tulee naposteltua turhaan.
Juodun vesimäärän lisäksi keskusteluun on noussut syömämme ruoan tuotantoon käytetty vesimäärä. Puhutaan vesijalanjäljestä tai piilovedestä. Vesijalanjäljellä tarkoitetaan sitä vesimäärää, joka tarvitaan kuluttajan käyttämien hyödykkeiden tuottamiseen raaka-aineiden alkulähteiltä aina kuluttajan ostoskoriin asti.
Suomalaisten käyttämien tuotteiden vesijalanjälki kilpailee niukoista vesivaroista etenkin Etelä-Aasiassa ja Etelä-Euroopassa miljoonien paikallisten kanssa. WWF Suomen julkaisema vesijalanjälki -raportti selvittää ensimmäistä kertaa suomalaisten vesijalanjälkeä ja sen vaikutuksia. Suomalaisen vesijalanjälki on lähes 4000 litraa vuorokaudessa ja lähes puolet tästä on peräisin ulkomailta.
Cafe Kiasma Helsingissä on hiljattain muuntautunut Wonderwater Cafe Kiasmaksi, jonka tarkoituksena on herätellä uinuvaa kuluttajaa tiedostamaan kuinka paljon vettä kuluu kunkin annoksen tuottamiseen. Tieto on merkitty ruokalistaan selkeästi ja mukaan on laitettu lisäinfoa esimerkiksi tuottajamaan vesitilanteesta tai siitä, mikä raaka-aineista on ollut varsinainen vesisieppo. Luettuani aiheesta Ruokatiedon uutisista päätin tarkastaa Helsingin reissullani millainen lista on livenä, ja ennen kaikkea miltä ruoka maistuu!
Aurinkoinen ja lämmin iltapäivä luonnollisesti tarkoitti, että kahvila oli täynnä ja kiireinen. Eipä silti, listaa tutki mielellään normaalia pidempään, sillä aika kului hyvin ruokalistan vesimääriä vertaillessa. Tosin suurimman osan ekstrainfosta olin jo lukenut etukäteen, kuten sen, että hirven ja muikkujen vesijalanjälki on pyöreät nolla, mutta maitotaloustuotteiden ja viljellyn lohen tuottaminen vaatii paljon vettä.
Oma annokseni oli syntyperäisenä savolaisena helppo valita: savumuikkuja, jotka tarjoiltiin kera juureslastujen ja katajanmarjamajoneesin. Janonsammuttajaksi kelpuutin inkivääri-appelsiini Bionade-limpparin. En yrittänyt leikkiä ekojeesusta, mutta annos oli vedenkäytöltään köykäisimmästä päästä, eli 249 litraa vettä. Tähän tietysti vaikuttaa sekin, että kyseessä oli pieneen nälkään tarkoitettu annos. Ruoka-annoksen raaka-aineista 97 % oli kotimaisia, mutta herkullinen luomu-juoma oli kotoisin Saksasta. Se, ja rapsakat juureslastut – palsternakkaa ja punajuurta – olivatkin tämän kahvilapysähdyksen helmiä. Savolaista ei ole helppo häikäistä pikkuruisilla, hiukan kitkeränmakuisilla savumuikuilla, mutta kyllä ne kaikki tuli makusteltua hyvillä mielin.
Vesi-info oli kiva lisä, ja on hienoa, että kampanja jatkuu syksyyn saakka. Mitään erityisen järisyttävää ei kahvilakäynti tarjonnut, mutta toisaalta ehkä tämä osoittaa suuntaa siihen, että ruokalistoilla näkyisi jatkossa vesi- ja hiilijalanjälkitietoa elintarvikepakkausten tapaan.
Asuessani hetken aikaa Tansaniassa, jossa juomakelpoinen vesi tuli rahaa vastaan muovipönäkästä, opin arvostamaan vettä ihan eri lailla kuin Suomessa. Ehkä lapsuus ulkomailla taas on opettanut arvostamaan ruokaa ja pohtimaan sen epätasa-arvoista jakautumista maailmassa. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö arvostaisi hyvää ruokaa ja nauttisi siitä. Ruoasta iloitseminen on iso osa ruoan ja terveyden arvostamista.
Jatkossa blogikirjoitukseni tulevat olemaan sekoitus syömisen iloja sekä syömisen – ja ennen kaikkea ruoantuotannon – tuskaa. Katsotaan, josko ideat jalostuisivat konkreettisiksi resepteiksi myös!
Wonderwater Cafe Kiasmassa toukokuusta syyskuuhun. Mannerheimintie 21, Helsinki.
Facebook kommentit