Tanskan luomuvienti on yli kymmenen kertaa suurempi kuin Suomen. Ihmekös tuo, koska Tanska panostaa siihen.
Kesäkuussa ekolehden toimittajaa vieteltiin syntisille teille. Tanskan ruokamatkailun edistämisjärjestö FOOD kutsui Huilin ja lukuisia muita kansainvälisiä toimittajia tutustumaan Roskilden rock-festivaalin luomutarjontaan. Luvassa oli festariviikonloppu tiuhine ruokataukoineen. Ohjelmassa luvattiin muun muassa Noma-ravintolan omistajan tarjoamaa katuruokaa.
Pennitön toimittaja kuolasi innosta ja kieri ilmastotuskissaan: paikalle lennettäisiin. Tanskassa kulutetaan luomutuotteita eniten maailmassa henkeä kohden. Maan jatkuvasti kasvava luomumarkkina on 870 miljoonaa euroa, yli neljä kertaa suurempi kuin Suomen. Tanska vie luomua 110 miljoonalla eurolla (2010) lähinnä naapurimaihin Saksaan, Ruotsiin ja Hollantiin. Vientiin satsataan tosissaan, minkä Roskilden lehdistökutsukin osoittaa. Vuonna 2010 Organic Denmark käytti luomutuotteiden viennin edistämiseen 4,4 miljoonaa euroa ja Tanskan hallitus panostaa luomualan kehittämiseen vuositasolla 22 miljoonaa euroa.
Vertailun vuoksi, tänä vuonna Suomen maa- ja metsätalousministeriö on budjetoinut noin 1,6 miljoonaa euroa luomun ja lähiruuan kehittämiseen. Niinpä Suomen luomuvienti on alle 10 miljoonaa euroa vuodessa. Hallitusohjelmassa kyllä tavoitellaan luomuviennin tehostamista. Suomalainen luomualan asiantuntija Erkki Pöytäniemi on arvioinut että Suomen luomuvienti voisi nousta 100 miljoonaan euroon, siis Tanskan lukuihin, mutta se vaatisi julkiselta sektorilta johdonmukaista luomutuotannon ja -viennin edistämistä. Nyt vientiin ei panosteta lainkaan eikä luomutuotteita sinne riittäisikään, koska luomun tuotanto ei vastaa edes kotimaan kysyntään.
Mutta palataan Roskildeen. Miltä Tanskan luomumarkkinointi siellä näytti? Tarjolla oli villiruokakurssia, puurokilpailua (luomuraaka-aineista tietenkin), kaikki festarilla myytävät ja tarjottavat viinit ja mehut olivat luomua, kuten suurin osa kaikesta ruuasta, Økokalasetissa pääsi muutamalla eurolla täysin varusteltuun kenttäkeittiöön tekemään kokkien opastuksella itselleen kasvisluomuruokaa ja maakunnan tuottajia oli kutsuttu festareille testaamaan ekologisia tuotteitaan nuorelle kohdeyleisölle.
Tämän kaiken koimme tosin vain internetin välityksellä. Huili jätti lehdistömatkan väliin. Mutta lupaamme jatkossakin pitää silmällä juuttien luomusceneä. Siinä olisi mallia Suomellekin.
– Riikka Suominen
Artikkeli on julkaistu Huili-lehdessä.
Facebook kommentit