Vielä muutama päivä ja sitten olisi vuoden ruokajuhlan aika. Useampi kauppareissu jo takana, sillä repussa ja pyörän tarakalla ei kauheasti saa tavaroita kulkemaan. Tuleepahan hyötyliikuntaa. Katselen jääkaapin sisältöä ja mietin, että onko ruokaa liikaa vai liian vähän. Onko varattuna varmasti kaikkea, mitä muutaman päivän aikana haluaa syödä ja juoda? Ei niin, että alle kilometrin päässä olisi 24/7 aukioleva huoltamo ja sen ruokakauppa.
Erityisesti mieltäni on askarruttanut näin joulun alla ravitsemusterapiavastaanotoillani noussut ajatus siitä, mitä saa syödä ja mitä ei. Se, miten ruoka ja syöminen on nivoutunut syyllisyyteen. Syyllisyyttä voi tuntea siitä, että ostaa epäterveellistä ruokaa. Tai siitä, että ostaa mahdollisesti epäeettisesti tuotettua ruokaa, koska muuhun pienillä palkoilla isossa perheessä ei ole varaa. Tällä viikolla tapasin rouvan, joka koki kaupassa käynnin, ruoanlaiton ja syömisen rasitteena. Tarkempien keskustelujen jälkeen selvisi, että hän oli tuntenut syyllisyyttä syömisestä vuosikausia, ehkä jopa koko aikuisiän. Siinä on vaikea arvostaa kokkaamaansa pasta-ateriaa, kun päässä kuulluu ääni, joka sanoo, että pastaa ei saa syödä – se lihottaa – tai perunamuussista, koska noh, se on perunaa. Lounaat oli vaihtunut kuiviin ateriankorvikepatukoihin, joista “saa kaikki vitamiinit ja tarvittavat aineet”. Ei muuten saa, niistä ei saa nautintoa, hengenravintoa.
Olipa ruokavaliosi mikä tahansa, lihalla, maidolla ja kananmunilla varustettuna tai tiukan vegaaninen, tärkeintä olisi kuitenkin se, että ruokaa arvostetaan. Jos ruoalla on arvo, sen syömisellä ja kokkaamisella on arvo. On tärkeää syödä. On tärkeää ravita itseään. On tärkeä osata nauttia tekosistaan tai tarjotusta ruoasta. Ja ennen kaikkea, ruokailuun ei koskaan tulisi liittyä syyllisyyttä. Ei joulun alla, ei pääsiäisenä, ei juhannuksena, ei työpaikan kahvipöydässä, kun tarjolla on Marketan itse leipomaa omenapiirasta toscakuorrutuksella. Ajatus on nurinkurinen: onpa hyvää, mutta ei tätä saisi syödä.
Syyllisyystaakan kantaminen on täysin turhaa. Pahimmillaan se johtaa siihen, että mistä tahansa syömisestä tulee “kielletty nautinto” ja kuten kaikki tiedämme, mitä ihmismieli tekee, kun joku asia on kielletty – siitä tulee entistäkin houkuttelevampi. “Älä laita kieltä kiinni matontamppaustelineeseen”, sanotaa lapselle. Viimeistään viiden minuutin päästä pikku-Paula mölyääkin epämääräisesti ja roikkuu jäätyneestä kielenpäästään kiinni telineessä. Sama käy, jos kiellät itseltäsi herkut. Sisäinen lapsesi hamuaa sitä, mikä on kiellettyä. Apua syyllisyystaakan helpottamiseen saa kohtuudesta. Miksi kieltää kokonaan ja kärvistellä, kun voi nautiskella hyvillä mielin pienemmän annoksen? Kohtuu on myös hyvä ohjenuora silloin, kun haluaa tehdä ympäristön kannalta hyviä valintoja.
Ruokarauhaa ja -rakkautta koko joulun ajaksi ja erityisesti uudelle vuodelle!
Facebook kommentit