Miika Pölkin ja Heikki Valkamanuutukainen Sushikirja – perijapanilaisesta supisuomalaiseen (Teos) kertoo kaiken sushista. Kirja on yhdistelmä tietokirjaa, reseptikirjaa ja jopa elämänohjeopusta.
Teos alkaa perinpohjaisella kuvauksella sushin historiasta ja siihen liittyvästä elämänkatsomuksesta. Sushi kun ei Japanissa ole vain ruokaa, vaan hyvältä kokilta vaaditaan erinomaisten veitsenkäsittelytaitojen lisäksi koodiston mukaista ulkonäköä, käyttäytymistä ja estetiikantajua. Mestariksi ei myöskään tulla käden käänteessä, vaan siihen vaaditaan vähintään kymmenen vuotta.
Kirja esittelee yksityiskohtaisesti sushin raaka-aineet ja erilaiset lajikkeet, valottaa sushietikettiä, listaa Tokion parhaat ravintolat ja opettaa jopa ruokasanastoa japaniksi.
Parasta antia ovat kuitenkin kirjan loppuosan reseptit, joissa valmistetaan sushia suomalaisista aineksista kuten porosta, silakasta ja ruisjauhoilla leivitetyistä neulamuikuista. Miinusta tulee erittäin uhanalaiseksi määritetyn ankeriaan käytöstä. Riisin olisi voinut kenties myös korvata suomivaihtoehdolla.
Tonnikala-asiaan kirja ei ota sen enempää kantaa, kuin että se on osa sushikulttuuria, ja että uhanalaisuus näkyy Japanissa lähinnä hinnannousuna. Tonnikalan saatavuutta pidetään ravintolan laatumittarina. Parhaimmillaan yhdestä nigiripalasta voi joutua maksamaan nykyään jopa 30 euroa.
Teos on visuaalisesti varsin kaunis ja pelkistetty, ja valokuvat ovat laadukkaita. Sisällöltä olisi ehkä kaivannut parempaa punaista lankaa siitä kenen äänellä puhutaan sekä omaa näkökulmaa.
Kirja on kokonaisuudessaan lukemisen arvoinen. Nyt tiedän mm. että sushia on ihan hyväksyttävää syödä sormin, että wasabin saa sekoittaa soijaan ja että Japanissa ravintolaan astuu ensimmäisenä se joka seurueessa maksaa laskun.
Facebook kommentit