fbpx

Tofu, maapähkinävoikastike ja kukkakaaliriisi

Lisätty 04.03.2014
Pääraaka-aine
Ruokalaji
Vaikeusaste
  • Annokset: 4
  • Esivalmisteluaika 20m
  • Valmistusaika: 15m
  • Yhteensä: 35m

Maapähkinävoi on syntisen hyvää. Väittävät sitä terveelliseksikin. Omenalohkojen upottaminen täyteläiseen maapähkinävoitahnaan on tällä logiikalla siis mitä terveellisin välipala.

 

Tämä resepti on mukailtu suosikkiblogini chocochilin ohjeesta ja inspiraation kukkakaaliriisille antoi Oliverin Jamie.

Reseptillä ruokkii kolmesta neljään henkilöä.

 

Tofu

paketillinen maustamatonta tofua

3 valkosipulin kynttä pilkottuina

rypsiöljyä

 

Maapähkinävoikastike

3-4 rkl maapähkinävoita

Saman verran soijakastiketta

puolen sitruunan mehu

1 rkl chilitahnaa

1 sipuli pilkottuna

1 rkl hunajaa

puolikas paprika pilkottuna

1 dl vettä

 

Paista tofut rapeiksi öljyssä ja lisää jossain vaiheessa valkosipuli. Kuullota. Lisää sipuli, hunaja ja paprikan palat. Kääntele hetken.

 

Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Kaada tofun ja kasvisten päälle. Kuumenna muutaman minuutin ajan. Tarkista maku ja katso tarvitseeko enemmän vettä.

 

Kukkakaaliriisi

1 kukkakaali

puolen sitruunan mehu

öljyä

suolaa

pippuria

 

Jauha kukkakaalin kukinnot pienissä erissä monitoimikoneessa muruksi. Paista öljyssä käännellen viitisen minuuttia, että kukkakaalit ovat vähän pehmenneet. Sekoita joukkoon sitruunan mehu ja mausta suolalla ja pippurilla,

 

 

 

Erityspiirteet: Avainsanat:, ,

Kirsi kokkaa ja leipoo mutkatonta kasvisruokaa kotonaan ja ystävilleen. Erityisesti häntä kiinnostaa kausiruoka ja sen näkyvyys toreilla, marketeissa ja ruokapöydässä. Itsepoimittujen marjojen käyttö leivonnassa, kahvihetki ja niiden nauttiminen hyvässä seurassa tekevät päivästä kuin päivästä hippusen paremman. Lisäksi hän toivoo yhä useamman olevan ennakkoluulottomampia ja kokeilevan erilaisia kasviproteiineja lautasillaan. Enjoy!

Reseptin kommentit

Facebook kommentit

Lähetä kommentti sivuille