Sämpylätaikinaan voi laittaa melkein mitä vain, esimerkiksi perunamuusin jämät tai tähteeksi jääneet soseutetut uunijuurekset. Isänpäivän sämpylöiden taikinaan kaadoin edellisen päivän kasvissosekeiton pohjat. Sämpylöissä oli kiva yrttisen mausteinen maku ja mehevä koostumus.
Jämäsämpylät
3 dl tähteeksi jäänyttä sosekeittoa
2 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
n. 11 dl jauhoja
2 dl kaurahiutaleita
loraus oliiviöljyä
päälle valitsemiasi siemeniä
Sekoita sosekeittoon vesi ja lämmitä vähän yli kädenlämpöiseksi. Lisää kaurahiutaleet, puolet jauhoista sekä niihin sekoitettu kuivahiiva. Sekoita hyvin.
Anna taikinan kohota ainakin kaksi tuntia tai yön yli kylmässä.
Lisää öljy ja loput jauhot vähän kerrallaan. Vaivaa taikinaa kunnolla, jotta siitä tulee irtonaista. Taikina saa jäädä hieman löysäksi, mutta sellaiseksi, että siitä voi helposti pyöritellä sämpylöitä. Anna kohota ainakin puoli tuntia.
Pyörittele sämpylöiksi ja anna kohota liinan alla vielä puoli tuntia. Ripottele päälle siemeniä. Lämmitä uuni 250° asteeseen ja paista kohonneita sämpylöitä noin kymmenen minuuttia.
Facebook kommentit