4 henkilölle
3 Maissilastu tacokuori
20 Salami (g)
4 Kananmuna
1 Oliiviöljy (rkl)
0.5 Paprikajauhe (tl)
2 Oregano, kuivattu (tl)
0.5 Lime (kpl)
Valmistusohjeet:
Räpeltämistä vaativa alkupala, mutta hyvää ja jollain tapaa hienostuneen erikoista on. Toisella tähän tuhraantuu vartti, toisella kaksi, mutta koska tätä alkupalaa ei tarvitse tarjota lämpimänä, keittiön logistiikka pelittänee silti.
Raaka aineista sen verran, että salamin sijasta voit hätätilassa käyttää meetvurstia, ja toisaalta oreganon kohdalla todettava, että tuore on aina parempaa, ja sitä voi annostella reilummin. Edelleen, tacokuorien sijasta voit käyttää vaikkapa tortilla-lastuja, mutta niitä menee toki useampi (n. 6 kpl).
Ja näin nämä munat munitaan:
1.) Leikkaa salami (tai meetvursti) ohuiksi suikaleiksi. Paista paistinpannulla tilkassa öljyä, rapeiksi puikuloiksi. Aseta syrjään.
2.) Murskaa tacolastut (tai tortillat), esimerkiksi minigrip- tai hedelmäpussin sisällä – jolloin vältyt ympäri keittiötä lenteleviltä murusilta.
3.) Keitä kananmunia kiehuvassa vedessä 8 min, jonka jälkeen laske ne kylmään veteen jäähtymään.
4.) Kun munat jäähtyneet, kuori ja halkaise ne. Pullauta teelusikkaa kättäen keltuaiset irralleen ja nakkaa ne pieneen kulhoon.
5.) Lisää kulhoon oliiviöljy, murskatut tacolastut, reilu puolikas paprikajauheesta sekä oregano. Puserra joukkoon vielä (1/4) limen mehut, sekä lisää suolaa mikäli aiheelliseksi katsot. Sekoita.
6.) Asettele valkuaiset lautasille, ja lapioi täyte tasaisesti jakaen kunkin valkuaisen ”kuoppaan”.
7.) Raasta päälle limen kuorta, asettele kekoon salamisuikaleet, sekä ripottele loput paprikajauheet vielä perään – ja tarjoile.
342 g
CO2e / 100 g290 g
CO2e / annos
Facebook kommentit